ITÄSIPERIANLAIKA – luontoäidin jalostama

 

” Kun taito loppuu, muutetaan rotumääritelmää” toteaa Titi Broman Laika 1/2004

Tästä lauseesta jäi epäselväksi se loppuuko taito koiran kasvattajilta vai niiltä joiden tulisi pystyä ohjaamaan rodun jalostusta neuvonnan kannalta. Rotumääritelmäähän ei kumpikaan osapuoli pysty muuttamaan rodussa jonka kotimaa on muu kuin Suomi. Koska koiran rotumääritelmien laatijat ovat pitäneet täysin absoluuttista määritelmää mahdottomana ja koska täysin ulkomuodollisesti virheetöntä ja luonteensa ja kehäkäyttäytymisensä suhteen täydellistä koiraa ei taida olla olemassakaan on useimpien rotumääritelmien loppuun liitetty lause ” Virheen laatu suhteutetaan virheen vakavuuteen” Ainakin näin on laikoilla. Minun mielestäni tuo lause rotumääritelmässä on verrattain tärkeä. Virheitä kun voi olla koirassa missä kohtaa hyvänsä ja onko ne yleensä todellisia virheitä vai eriasteisia puutteita. Hieman kapea kallo, hieman huono kulmaus, hieman puutteellinen turkki, ylärajalla, alarajalla, mittasuhteiltaan voisi olla pidempi, pihtikintut ym. onko ne virheitä vai juuri niitä puutteita jotka estävät yksilöä olemasta absoluuttisen täydellinen. Koiran esittäjä monesti pilaa koiransa näennäisen täydellisyyden.  Koulutettujen ulkomuototuomareiden tehtävä on laittaa ne rotumääritelmästä poikkeavat virheet kuin myös ne lievät ja vakavammat puutteet vakavuusasteensa mukaiseen järjestykseen ja sillä tavalla määräytyy koirien järjestys esimerkiksi näyttelykehässä. Samoin määräytyy palkintosija.

 

Paula Heikkinen- Lehkonen antoi samaisessa Laikalehdessä 1/2004 selvennystä kokeneen ulkomuototuomarin näkökulmasta siihen, miksei korkeutta voida todellisuudessa koiralta absoluuttisen tarkasti mitata kehässä. Sekin on täysin ymmärrettävää.  Eli loppujen lopuksi, kun kaikki nämä koiran virheet, puutteet ja mitat ynnätään ja ne suhteutetaan virheiden vakavuuteen, niin saadaan lopputulos joka kertoo sen olemassa olevan rotumääritelmän vaikutuksen arvosteltavaan koiraan juuri arvostelu hetkellä. Tuomarista riippuen painotus tässä suhteutuksessa vaihtelee, jolloin yleensä syntyy kuva rotumääritelmän tulkinnan vaihtelusta, vaikka useimmiten kysymys on rotumääritelmän sisällä tapahtuvista painotuseroista. Kun tuomari on nähnyt satoja ja taas satoja kyseisen rodun edustajia hänelle muodostuu vasta käsitys koko kannasta. Näinhän on meillä kaikilla. Emme voi tehdä koko rotua kattavia päätelmiä, jos käytännön tietomme perustuu korkeintaan muutamaan kymmeneen nähtyyn yksilöön.

 

Itäsiperianlaikan kohdalla joidenkin väitteet siitä, että rodun keskikoko olisi vuosien mittaan kasvanut, eivät pidä paikkaansa. Kaikki me, jotka olemme olleet rodun kanssa tekemisissä jo muutama vuosikymmen sitten, muistamme hyvin kuinka koiria oli silloinkin sekä isompia että pienempiä, kauniimpia ja rumempia. Yksi tekijä kuitenkin oli vuosikymmen kaksi sitten olemassa. Itäsiperianlaikoja käytettiin hyvin vähän näyttelyissä, joten tuon aikaista kantaa on siinä mielessä hyvin vaikea suhteuttaa tämän päivän itälaika kantaan pelkkien näyttelytulosten perusteella. Tänä päivänä tilanne on toinen. Teimme yhteenvetoa useamman vuoden näyttely käynneistä ja huomioitavaa oli että koirat saivat hyvin samantyyppisiä arvosteluja kokonsa puolesta kuin 10- 15 vuotta sitten. Myös keskusteluissa tuon aikaisten koiran omistajien ja kasvattajien kanssa on päädytty samaan johtopäätökseen. Ylisuurien osuus myös tässä yhteenvedossa oli minimaalinen. Sen sijaan huomattavasti enemmän esiintyi puutteita muissa rotumääritelmän kohdissa. Kallon kapeutta, runkojen neliömäisyyttä, raajojen hentoutta ym. Juuri nämä viimeksi mainitut onkin listattu voimassa olevassa jalostustavoiteohjelmassa päähuomion kohteeksi rotumääritelmän osalta, etenkin nartuille. Jostakin syystä viime vuosina päähuomion rotumme virallisella jalostuspuolella on saanut kuitenkin tämä millimetrijalostus, jopa ohittaen tärkeät käyttöominaisuus painotteiset tavoitteet.

 

Huomioitavaa oli myös nyt käyttökoe tulosten lisäännyttyä että hyviä käyttötuloksia tehneiden joukossa on hyvin paljon keskikokoa kookkaampia koiria. Käyttövalio tasolla etenkin. Itäsiperianlaika on käyttökoira jolloin sen jalostuksessa joudutaan tekemään erilaisia kompromisseja toisin kuin jonkun seurakoirana käytettävän rodun jalostuksessa. Ei voida ajatella että käytetään jalostukseen ihannekokoista koiraa pelkästään siitä syystä että se on ihanne kokoinen, jos samaan aikaan jalostuksesta raakataan huomattavasti paremmilla käyttöominaisuuksilla varustettuja ylä- taikka alarajan koiria. Jokainen käyttöominaisuuksiltaan hyväksi todistettu yksilö tulee pystyä käyttämään jalostukseen. Ja tässä tulee jalostusneuvonnan ” osaaminen tai osaamattomuus” vaakakuppiin. Mikäli näin pienessä rodussa kuin itäsiperianlaika käyttötuloksen omaavista uroksista ( jopa uroslistoilla olevista) liki puolet on sellaisia, joille neuvonnan kautta ei ole saatu tai saada edes yksiä jälkeläisiä, niin mitä se kertoo?  Näissä käyttämättömissä koirissa on runsaasti valioita jopa kaksoisvalioita sekä sukutaustaltaan vieraampia koiria. Samaan aikaan kuitenkin valitetaan geenipohjan kapenemisesta ja hyvin paljon käypäisiä, jopa kaikin puolin erinomaisia koiria jätetään käyttämättä ja kun niistä lopulta aika jättää on viety taas monet kovat käyttöveret hautaan. Vierasverisimpiäkin geenejä on menetetty paljon. Eli voisimme peräänkuuluttaa kokonaisvaltaista jalostusneuvontaa pelkän yksilöparituksen sijaan. Ja pitäisi tietää mitkä ovat rodun geneettiset ominaisuudet joita todellisuudessa jalostamme

 

Jalostuksen ohjauksella on geenipohjan laajuudelle kaikkein ratkaisevin vaikutus ja mikäli siellä homma tökkii, niin eipä ihme jos kaikki ovat hetken päästä ” itsensä iso- isiä”.  Onko sitten jalostusneuvonta jalostuksen ohjausta? Mielestäni nykyisessä muodossaan ei näin ole. Kun nartun omistaja ilmoittaa astuttaneensa määrätyllä uroksella ja pyytää suositus/ neuvonta merkintään pentujen myyntipalstalle tai sitten jalostusneuvoja antaa kolme tuloksen omaavaa urosta uroslistalta. Mielellään läheltä ja mielellään sellaisia uroksia joilla on mahdollisimman suuri myyntiarvo pennuille riippumatta siitä olisiko ehkä jokin muu vaihtoehto parempi. Ei tällä tavalla rakenneta rodun kehitystä, koska useimmiten juuri tämä ” muoti” lähtöinen ajattelu johtaa geenipohjan kaventumiseen. Jalostuksen ohjauksella täytyy olla jokin päämäärä, jota varten luodaan pidemmän aikavälin tavoitteet. Suurimmalla osalla koirarotuja nuo tavoitteet on määritelty alun alkaen värin ja koon mukaan. Miksi näin? Mielestäni siksi, että värin näkee silmällä ja korkeuden metrinmitalla eli se on yksinkertaista jalostuksenohjausta. Jollei ole onnistuttu niin on tehty muutamia erivärisiä tai kokoisia muunnoksia jotka on kirjattu uusina rotuina kirjoihin. Vasta sen jälkeen on lähdetty hakemaan muita ominaisuuksia, kun yhtenäinen ulkoinen muotti on saatu luotua. Itäsiperianlaika on epäyhtenäinen rotu kotimaassaankin, joten meillä ei ole mitään tarvetta lähteä puristamaan rotua yhteen muottiin tietyn värin ja millimetrien perusteella ja entisestään kaventamaan rodun geenipohjaa, koska niillä ei ole mitään merkitystä hetkellä jolloin rotu alkaa vasta todella päästä yhdeksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi suomessa. Maassa jossa voidaan sanoa olevan hyvin monessa metsästyskoirarodussa maailman parhaat koirat.

 

 

JALOSTUSTOIMIKUNTA

 

Rotujärjestössä rotujaosto eli jalostustoimikunta vastaa jalostuksen painopisteistä, jalostuksen ohjauksesta ym. rodun tulevaisuuteen ratkaisevasti vaikuttavista suuntaviivoista. Sen vuoksi minusta oli erittäin outoa että jalostusneuvojana toiminut henkilö toteaa tämän rodun kannalta tärkeimmän instanssin olevan paras jos se koottaisiin ulkopuolisista, rotua tuntemattomista joilla ei ole intressejä mihinkään suuntaan. Nämä neuvojan ”intressit ”jäävät tässä suhteessa ainakin minulle epäselviksi. Jalostustoimikunnalla tulee päinvastoin olla erittäin vahvat intressit, halu ja kyky rodun kehittämiseen ja jalostamiseen ja näille tarpeellisten elementtien luomiseen. Sen tulee perustua toimikunnan vahvaan rotutietouteen aivan rodun alkutekijöistä saakka. Sen tulee perustua vahvaan sukujen ja yksilöiden tuntemukseen kauas menneisyyteen terveyden, käyttöominaisuuksien sekä ulkomuodon osalta. Sen tulee perustua satoihin elävänä nähtyihin koiriin, ei valokuviin ja toisen käden tietoihin. Karrikoiden voisin sanoa, että tuntemus täytyy olla niin hyvä, että silmät peitettyinä tunnustelemalla pystyy sanomaan minkä värinen itäsiperianlaika on käsissä. Tätä kokemusta ei synny kenellekään parin vuoden rodun parissa ololla.

Kasvattaja tekee ne omat linjavalintansa sen mukaan mitä hän haluaa rodussa painottaa. Käyttöominaisuuksissa voidaan pyrkiä joko suppeaan riistavalikoimaan esimerkiksi hirvelle. Toinen kasvattaja taas pyrkii mahdollisimman laajaan. Toiselle kasvattajalle rotumääritelmän mukainen ulkomuoto ei ole niinkään tärkeä, kun taas toinen haluaa kasvatteihinsa hyvien käyttöominaisuuksiensa lisäksi myös ulkomuoto asioiden olevan kohtuullisen kunnossa. Ellei jalostustoimikunta ole riittävän asiantuntevaa ja perillä rodun todellisesta kaikinpuolisesta tilanteesta kautta rodun historian, niin kuinka se voi toimia neuvovana sekä rodun tulevaisuudesta vastaavana elimenä. Mielestäni ei mitenkään.

 

TERVEYS

 

Jokainen meistä tietää, ettei ole olemassa ainuttakaan elollista lajia, jolla ei olisi sairauksia ja vikoja. Näin on myös koirien kohdalla asianlaita. Osa sairauksista ja vioista on synnynnäisiä. Kaikki nämäkään ei kuitenkaan ole perinnöllisiä, kuten yleensä uskotaan. Pitäisi myös aina kyetä säilyttämään keskusteluissa ”mittasuhteet”. Asiat menevät herkästi ns. yli, kuten olemme nähneet tämän rotumääritelmän suhteen. Päätelmiä tehdään hyvin pienten otosten perusteella, kuten nyt tämä terveyskysely. Sen perusteella (1-2/50) itäsiperianlaika rotu on leimattu  sairauksista kärsiväksi raakiksi. Luotettavien yhteenvetojen tekemiseksi tarvitaan kuitenkin huomattavasti suurempi otos. 500- 1000 koiran tiedot 5-10 vuoden aikavälillä voisi olla lähempänä totuutta. On myös erittäin tärkeää että tieto on myös varmennettua tietoa sairauden synnystä ja sen periytyvyydestä. Erityisen tärkeää se on aina silloin kun kysymyksessä on pieni rotu, koska jalostukseen käytettävien vaihtoehtojen kapeneminen jonkin asian suhteen johtaa heti vääjäämättömästi ongelmaan jossakin toisessa asiassa. Moni lukijoistakin on varmasti joutunut kulkemaan jonkin vaivansa takia lääkäriltä toiselle ja spesialistilta toiselle saamatta selvyyttä omaan vaivaan tai sen syntymekanismiin. Kuinka paljon tästä ihmislääketieteestä jäljessä kulkee eläinlääketiede. Pieneläinsairauksiin erikoistuneita eläinlääkäreitä on vähän tarjolla maakunnissa. Perusteelliset tutkimukset ovat erittäin kalliita. On paljon helpompaa uskoa se ensimmäinen diagnoosi minkä se paikallinen eläinlääkäri on antanut. Syöttää koiralle parit antibiootit ja jättää tutkimukset silleen. Joka menee vielä toiselle eläinlääkärille saa yleensä eri diagnoosin vaivaan. Maailmanlaajuisesti ja suomenkin mittakaavassa on hyvin monta erilaista koulukuntaa tekemässä omia ” tutkimuksiaan ja päätelmiään” sairauksista, niiden syntymekanismista, tutkimuksesta ja hoidoista.

 

Joissakin sairauksissa kuten epilepsiassa on erittäin vaikeaa selvittää mistä se johtuu, koska yksiselitteistä keinoa syyn toteamiseksi ei ole. Ensin tulisi sulkea pois kaikki muut syyt kuten kasvaimet, myrkytykset, päähän ja niskaan kohdistuneet iskut ja vammat, aivokalvontulehdukset, alhainen veren sokeri, jota voi ilmetä voimakkaan rasituksen jälkeen, maksavauriot, lämpöhalvaukset, kalkinpuutokset, joita voi syntyä vaikka penikonnin jälkeen Seuraamattomat synnytykset uskon olevan yksi suurimpia syitä, koska pennulle voi helposti synnytyksessä aiheutua hapettomuus tila joka aiheuttaa aivojen vaurioitumisen. Ensikertalainen emä, perätilasynnytys, juuttuminen synnytyskanavaan, kalvopussiin napanuoran katkeamisen jälkeen liian pitkäksi aikaa jäänti voivat aiheuttaa koiralle myöhemmin epileptisiä kohtauksia ilman että kyseessä on perinnöllinen epilepsia. Hyvin monet muutkin elimistön sairaudet voivat aiheuttaa epileptisiä tai sen tyyppisiä kohtauksia.

 

Hirveä läheltä ja edestä haukkuvat rodut kuten itäsiperianlaika on altis saamaan hirviltä kolhuja ja potkuja työmaallaan. Useimmiten nämä ”kopaisut” kohdistuvat juuri päänalueelle. Ja kuta nuoremmasta koirasta tai pennusta on kysymys sen suurempi riski sillä on joutua hirven käsittelyyn, koska sen motoriikka ei ole vielä täysin kehittynyt hallitsemaan kokonaisuuksia, mutta rohkeutta voi olla mistä muille jakaa. Tietääkö isäntä edes aina mitä metsässä on tapahtunut? Kuitenkin suurimmassa osassa tapauksia epilepsian todellinen syy jää hämärän peittoon. Epileptinen kohtaus voidaan aiheuttaa kenelle hyvänsä myös keinotekoisesti. On tutkittu että eri syistä epilepsiaksi luokiteltavaa sairautta tavataan n. 1- 2 % kaikessa elollisessa. Eläinlääkärien mukaan jonkinlaisen epileptisen tai muusta syystä johtuvan kohtauksen kokee elämänsä aikana joka kymmenes koira. Valitettavasti näin on todennäköisyysteorian mukaan myös itäsiperianlaikolla.

 

Ihosairauksien suhteen tulisi myös selvittää se onko kyseessä todella ihosairaus vai olosuhteet jotka elinympäristöltään, ilmastoltaan tai ruokailutottumuksiltaan poikkeavat paljon koiran ja sen kantaisän suden elinympäristöstä. Onko kaikki kutiaminen sairautta? Tuskinpa. Teollinen lihansyöjälle soveltumaton luonnoton ruoka on varmasti yksi suurimpia aiheuttajia. Karvan lähdön aikaan turkki hilseilee ja paksu pohjavilla hauduttaa. Monta kertaa talvipakkasilla nukkuminen kopissa jossa ilmanvaihto ei ole kunnossa muodostaa kosteutta joka heti näkyy koiran turkin kuurottumisena ja sitä myötä kostumisena ja myös kutiamisena. Ihmetellään miksi koira ei viihdy kopissa? Kostuneet homeiset pahnat, pölypunkit ym. Kesällä runsas uittaminen kuivattaa karvaa ja ihoa ja aiheuttaa kutinaa. Ulkoloiset, sisäloiset, vitamiini puutokset, ruoka, ilmansaasteet aiheuttavat monenmoisia vaivoja. Saattaapa vanha likainen kaulapanta aiheuttaa ihotulehduksen, joka kynsimisen myötä leviää laajemmalle. Stressaantunut koira alkaa herkästi nuolla itseään pakonomaisesti, jolloin voi syntyä tulehduksia. Kaikilla asioilla on merkityksensä. Ja muistaa täytyy aina että metsästyskoirat elävät hyvin erilaisissa olosuhteissa. Paremmissa sekä huonommissa. Kuinka moni todella sitten perusteellisesti tutkituttaa syyt ja seuraukset? Kuinka moni myös päinvastoin ylireagoi koiransa ongelmat eli vaivaako jokin asia todellisuudessa enemmän isäntää kuin koiraa, kuten eräs eläinlääkäri totesi? On myös ns. ”muotivaivoja” jotka tulevat ja menevät. Nielurisoja leikataan lähes liukuhihnalla sen kummemmin tutkimatta todellista syytä, joka voi olla vaikka liian kylmässä tai lämpimässä ilmassa haukuttaminen, pölyisillä teillä juoksuttaminen ym. Useimmissa tapauksissa lopputulos kuitenkin on, että koirat syövät monta tarpeetonta antibioottikuuria. Ja vastustuskyky heikkenee, jopa muille vaivoille. Hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaanhan syöty antibioottikuuri vaikuttaa elimistössä vuoden. Tässä suhteessa ihmis- ja eläinlääketiede kulkevat käsi kädessä eli lääkitään liian herkästi ja liian usein. Mikä on sitten koiran jalostuksen kannalta tarkoituksenmukaista ja kuinka perusteellista ja varmennettua tiedon tulee olla. Kuka viime kädessä tekee päätökset? Saadaanko kaikki sairaudet ja puutteet poistettua kaikista koiraroduista? Ei varmasti. Koiranjalostuksessa ei voida koskaan puhua vikojen poistamisesta. KOIRANJALOSTUS ON AINA AINOASTAAN VIKOJEN HALLINTAA.

 

” Nykyisin kaikki syntyneet pennut tulisi rekisteröidä.  Moniko sen tekee? Kiusaus listiä heikommat pennut pois on käytännössä suuri” Jatkaa Broman. Tässä lauseessa on ilmeinen ristiriita jalostuksellisesti, koska käytännössähän koiranjalostuksessa on aina painotettu riittävän suurta karsintaa ja moitittu kasvattajia siitä, että he pyrkivät pitämään elossa keinotekoisesti sellaisetkin

pennut, jotka luonnossa emo hylkäisi, taikka ne eivät selviytyisi ja tätä kautta kasvattajat rahan himossaan syytävät markkinoille juuri niitä epäkelpoja pentuja. En tiedä kuinka laajaan kasvattaja kokemukseen tämä Bromanin väite perustuu, mutta todellisuudessa väite pentujen listimisestä ei pidä alkuunkaan paikkaansa. On selvää että esimerkiksi jos pentu on vajaakehittynyt tms. eikä se kykene syömään, niin tällainen pentu ei edes elä niin kauan että sen ehtisi rekisteröidä. Syytä tällaiseen vajaakehityksen on mahdotonta kenenkään sanoa. Pennut rekisteröidään yleensä n. 4-5 viikon vanhoina, joten kuinkahan moni todellisuudessa pystyy sanomaan sen ikäisestä pennusta omaako tämä näitä Bromanin mainitsemia tulevia sairauksia. Väittäisin ettei yksikään. Yleisesti tuon ikäisistä pennuista näkee ainoastaan koko erot ja nekin useimmiten tasoittuvat myöhemmin. Mitä taas pentujen vanhempiin tulee, niin selkein jalostusohje lienee että ” älä koskaan tee pentuetta mistä et olisi valmis ottamaan itsellesi koiraa”.  Sillä pääsee jo pitkälle. Liian nuorena siitokseen käyttöä tulee välttää. Tämä takaa sen että mahdolliset koiran viat ilmenevät ennen jatkojalostusta. Jalostustavoiteohjelmaa jouduttiin tekemään tätä asiaa koskeva lisäys koska jopa vuosikkaita koiria käytettiin siitokseen. Itse olemme ratkaisseet tämän kauppasopimukseen tehtävällä merkinnällä, jossa alle 2 vuotiaan koiran käyttö siitokseen ei ole suositeltavaa. Luonnollisesti myös ikähaitarin toisessa päässä asia tulee huomioida varsinkin nartun kohdalla. Paras ikä siitokseen käytölle lienee tuolla 2,5- 8 vuoden haarukassa nartun välivuosia unohtamatta.

 

Tämän päivän itäsiperialainen on myös luonteensa puolesta erittäin pidetty. Paljon näyttelyjä kiertäneenä voin sanoa, että itälaika kehät eivät suinkaan ole pahimpia ”räyhäys” kehiä näyttelymiljöössä. Urosten luontainen epäluulo toisia uroksia kohtaan ei ole kuitenkaan mitenkään luonnotonta. Ei susi uroskaan käyttäydy kovin tuttavallisesti toisia uroksia kohtaan, edes saman lauman uroksia, vaikka metsästääkin yhtenä laumana. Ei se tee silti eläimestä luonnevikaista. Ennen kaikkea tulisi luonteen jalostamisessa kiinnittää huomiota emän luonteeseen. On syytä välttää narttua joka hampaat irvessä vahtii pentujaan, koska herkästi emä siirtää käytösmalliaan pennuille. Toisaalta taas emälle ja pennuille tulee taata rauhallinen pesä paikka, missä emä ei joudu turhaan stressaamaan itseään ja antamaan ympäristöstä kielteistä viestiä pennuilleen Vieraiden tulisi kuitenkin aina vapaasti päästä käsittelemään pieniäkin pentuja.

 

Voidaankin perustellusti kysyä. Kuka kasvattaja todella haluaa kasvattaa sekundaa? Ei varmasti kukaan. Kuka haluaa sairaita tai rotumääritelmän vastaisia pentuja? Ei kukaan. Kuka haluaa kasvattaa metsäverettömiä pentuja? Ei kukaan. Jok`ikinen kasvattaja varmasti haluaa, että juuri hänen kasvattamansa pennut loistaisivat kirkkaimpina tähtinä siellä koiramaailman taivaalla.

 

Dosentti Kai Pelkonen toteaa” Kasvattajan rooli jalostuksessa on ymmärrettävästi keskeinen, sillä jalostus on pitkäjänteistä työtä. Jonkinasteisia johtopäätelmiä kyetään tekemään vasta useamman sukupoven kasvatustyön jälkeen. Ensimmäisestä sukupolvesta ei nähdä kuin joku harha, toisesta sukupolvesta nähdään aavistus ja kolmannesta sukupolvesta voidaan nähdä olettamuksia ja uskomuksia olisikohan tämä näin? Neljännestä sukupolvesta voi jo alkaa olla jonkinmoista varmuutta, että ainakin tämä ominaisuus näyttäisi periytyvän”. Eli vie todella kauan ennen kuin voidaan tehdä todellisia päätelmiä eri ominaisuuksien periytyvyydestä. Kasvattajalla tulee olla myös oikea käsitys rodusta onnistuakseen.

 

Lopuksi haluan lainata v. 2000 Seinäjoen tuomarikoulutuksen venäläisen asiantuntijan määritelmää rotumme alkuperäisestä jalostuksesta.

” Itäsiperianlaikaa ei olisi voitu jalostaa suomessa, karjalassa, eikä missään muualla kuin itäsiperian erittäin ankarissa olosuhteissa missä luontoäiti on kovalla kädellä jalostanut äärimmäisissä olosuhteissa toimivan metsästyskoiran”

 

Hanhela/ Suojarannan kennel