ITÄSIPERIANLAIKA – TULEVAISUUDEN METSÄSTYSKOIRA

    
   
                       Vinski  Kuva: T. Peltoniemi

 

Suomessa on aina käytetty pystykorvaisia metsästyskoiria. Nämä " kaikenviljan koirat" olivat isännilleen suunnattoman arvokkaita. Vastasihan oravannahka vuosisadan alkupuolella työmiehen päiväpalkkaa. Tähän kun lisättiin lintusaaliit, karhu ja myöhemmin myös hirvi, kaikista pienpedoista puhumattakaan, ymmärtää kuinka tärkeä hyvä koira oli.

Sittemmin alettiin jalostamaan koiria mm. värin, koon ym. Mukaan. Haluttiin koiria joiden riistataipumukset suuntautuivat vain yhdelle riistalle. Tässä on onnistuttukin. On saatu pelkästään lintua taikka hirveä haukkuvia koirarotuja. Ei ehkä osattu ennakoida , että riistakannat tulevat pienenemään ja vuosi vaihtelut ovat suuria , jolloin kaikkina syksyinä esim. metsäkanalintuja ei saa metsästää lainkaan tai kiintiöt ovat pienet. Samoin hirvikannat voivat romahtaa. Eniten tästä tietenkin kärsii se metsästyskoira, joka ei voi toteuttaa tehtäväänsä, joka sille kuuluu perheen jäsenenä, eli haukkua riistaa isännälleen. Moni jättää metsästyksen kokonaan tai tyytyy muutamaan metsästyskäyntiin syksyisin.

Kun seitsemän- kahdeksan kymmentä lukujen vaihteessa ensimmäiset itäsiperianlaikat tuotiin maahan moni varmaan ihmetteli mitä käyttöä niille olisi. Suomessa oli vahvat rodut hirvelle, kuin linnullekin. Mutta parinkymmenen vuoden aikana itäsiperianlaika on näyttänyt kykynsä niin hirven ja etenkin karhun käsittelijänä. Pari vuotta sitten itäsiperianlaikat haukkuivat ensimmäiset lintukoe tulokset. Kun nyt lähdemme uudelle vuosituhannelle meillä on jälleen käytettävänä metsästykseen "Kaiken viljan koira"

Mikä on sitten koiriaan itäsiperianlaika?

Rotu on kotoisin Itä-Siperian vuoristo- ja taiga- alueilta. Alue on kooltaan lähes Euroopan kokoinen. Tästä johtuen rotu jakautui viiteen eri kantatyyppiin. EVENKI, IRKUTSKI, AMUR, JAKUTIA sekä TOFOLAR tyypit. Rodun kehittelyssä käytettiin pääasiassa EVENKI sekä IRKUTSK tyyppisiä koiria.

Rotuvaatimukset tulivat voimaan 1981. Määritelmä kuvaa itäsiperianlaikaa keskikokoa suuremmaksi, voimakkaaksi, kuivarakenteiseksi metsästyspystykorvaksi. Säkäkorkeudeltaan urokset ovat 55-64cm ja nartut51-60cm. Tosin uroksilla on taipumusta kasvaa pari senttiä suuremmiksi, entä mitä rotumääritelmä antaa myöten. Tämän vuoksi Suomessa on ollut käytössä +2cm salliva koon ylitys. Ruumiinrakenne on pitkänomainen, mikä on nopeuden ja kestävyyden kannalta välttämätöntä eli koira on selvästi korkeuttaan pidempi. Väritys vaihtelee aivan vitivalkeasta pikimustaan. Tämä onkin rodun suuri rikkaus. Kasvattajille se antaa mahdollisuuden käyttää vain parhaita siitoskoiria väristä välittämättä. Tämä takaa riittävän geeni pohjan rodulle, jossa jalostusneuvonnan ohella kokeneet kasvattajat pitävät yhteyttä laajaan metsästäjäkuntaan ja näin saadaan tiedot myös hyvistä koirista, jotka eivät koetulosten puuttumisen takia täytä jalostusneuvonnan kriteerejä. Laajamittainen kokeissa käynti on perusmetsästäjien keskuudessa vielä harvinaista.

Luonteeltaan koirat ovat erittäin ihmisystävällisiä, seurallisia, laumauskollisia. Vihaisuutta ei esiinny vaan koirat säilyttävät leikkisyytensä vanhuuteen saakka. Lauman ulkopuolinen koira saa ne usein puolustuskannalle reviirinsä suhteen.

Isäntä on itäsiperianlaikalle pyhä asia. On useita tapauksia, jolloin karhu on hyökännyt haavoittuneena tai muuten häirittynä metsästäjää kohti, jolloin itäsiperianlaika on käynyt arvelematta karhuun kiinni ja näin antanut isännälle tarvittavat sekunnit aikaa toimia ja tiedän tapauksen , jossa itäsiperianlaika on käynyt arvelematta susilaumaa päin isäntäväkeään puolustaessaan. Yleensähän koira pelkää sutta, mutta usean maan tutkijoiden mukaan yhteisestä elekielestä johtuen terve itäsiperianlaika joutuu hyvin harvoin susien raatelemaksi päinvastoin, kuin pitkälle jalostetut rodut, joiden kyky lukea esi-isiensä jättämiä merkkejä on heikompi, kuin itäsiperianlaikalla, joka on alkukantaisempi, kuin koirarodut keskimäärin.

METSÄSTYS

Itäsiperianlaikan metsästyskausi alkaa 20.8. Joko karhunmetsästyksellä, taikka suuremmalle osalle metsästäjäkuntaa vesilinnun metsästyksellä. Rotu on erinomainen noutaja, etenkin narttu omaa luontaiset taipumukset vesityöskentelyyn. Useimmiten riittää koulutukseksi, kun ammunnan jälkeen lintu haetaan kerran yhdessä. Muuta koulutusta en ole tarvinnut omille nartuilleni. Koira jolle ammutaan riistaa tietää luonnostaan laukauksen kuultuaan olla varuillaan ja kun koiralle on opetettu mitä " hae" tarkoittaa ja kädellä näytetään suunta, niin koira on valmis noutaja.

Haavakoiden etsinnässä käytän aina koiran apua. On paljon metsästäjiä , jotka eivät käytä vesilinnun metsästyksessä lainkaan koiraa ja haavakoita syntyy etenkin suosituimmilla lintualueilla runsaasti. Kierrokset aamuaikaisella sekä iltamyöhällä näillä alueilla tuottaa yleensä useita koiran löytämiä raanakoita, jotka muuten olisivat jääneet kitumaan. Hauliuudistus on ollut omiaan lisäämään haavakoiden syntyä, mikä on selvästi havaittavissa koiran kanssa liikuttaessa vesilintu alueilla. Hanhen metsästyksessä itäsiperianlaikaa voi käyttää myös. Haukunnallaan se houkuttelee linnut ampumahollille ja märillä soilla sen nouto-ominaisuudet ovat eduksi.

Maalinnunmetsästyksen alettua koiralla on vesilinnun pyynti hyvin muistissa, joten on helppo siirtyä maastoon. Nyt vain linnut löytyvät puista, taikka maasta karkotettuina istuvat puihin. Haukunnalla se ilmaisee linnut ja muutaman pudotuksen jälkeen sinulla on haukkuva lintukoira. Narttu on ehkä jonkin verran parempi linnunhaukkujana. Uroksen ääni on useimmiten kovempi ja teräksisempi, mutta myös uroksista löytyy erinomaisia linnun käsittelijöitä. Yllättävän hyvin se osaa muuntaa ääntään haukuttavan kohteen mukaan.

Nyt tulevat myös hirvihaukut, jos maastosta niitä löytyy. Hirvikoirana itäsiperianlaika on ns. pysäyttävä koira. Tämä tarkoittaa sitä, että toimitaan koiran ehdoilla, eikä hirven ehdoilla. Omalla ärhäkkyydellään se pakottaa hirven pysymään paikoillaan haukkuen hirveä edestä muutaman metrin päästä. Paenneen hirven se pysäyttää kiertämällä itsepintaisesti hirven eteen. Liikkuvaa hirveä itäsiperianlaika ei hauku, eikä saakaan haukkua. Hirvenmetsästyksessä sen tottelevaisuus tulee parhaana puolena esiin. Koska siltä ei ole " tylsistetty järkeä" yli sitkeyden aikaan saamiseksi itäsiperianlaika on mahdollista saada haukulta pois kutsumalla. Tämä on erinomainen asia, jos haukussa on esim. vääränlainen hirvi, jolle ei ole kaatolupaa. Lyhyenkin päivän aikana on näin mahdollisuus useampaan eri yritykseen. Tämä ei onnistuisi mikäli koira katoaisi aamulla väärien hirvien perään, eikä sitä saataisi sieltä pois. Itäsiperianlaikalla on erehtymätön suuntavaisto ja harvemmin niitä näkeekään sanomalehtien kadonneita palstoilla.

Ehkä kaikkein parhaiten itäsiperianlaika soveltuu karhun metsästykseen. Useimmiten karhu piiloutuu pöheikköihin, eikä liiku sieltä vaikka koira haukkuisikin ympärillä ja näin ollen ampumatilaisuutta ei saada. Itäsiperianlaika on tarpeeksi rohkea mennäkseen karhuun kiinni ja pakottaa sen joko pakosalle, taikka nousemaan puuhun. Kokonsa ja nopeutensa ansiosta se kykenee pysäyttämään karhun. Mutta tämä edellyttää, että koiralla on riittävän kova kunto. Mikä riittää hirvelle ei välttämättä riitä karhulle. Häkissä viettämällä kuntoa ei ainakaan saada aikaan, vaan ympäri vuoden tapahtuvalla riittävän kovalla kuntoilulla.

Useimmiten karhun pyynnissä käytetään kahta itäsiperianlaikaa, joko urosta ja naarasta, taikka saman pentueen samaa sukupuolta olevia, jolloin niillä ei esiinny niin voimakasta valtataistelua keskenään. Tärkeintä on, että yhteistyö sujuu saumattomasti. Monesti tosin koirien haku työskentely kärsii, jos ne juoksevat jatkuvasti yhdessä. Koiria kannattaakin mahdollisimman paljon kuljettaa myös yksin. Yleisesti käytetään tapaa, jolloin toinen koira on valjaissa ja toinen vapaana hakemassa. Valjaissa oleva koira päästetään vasta kuumassa tilanteessa irti ja näin saadaan tuore koira haukulle. Väsyneen koiran karhu jättää ensimmäiseen karkkoon ja pyynti vaikeutuu, jos koira vain menee karhun perässä, eikä kykene pysäyttämään sitä.

Karhuverinen itäsiperianlaika lähtee mieluummin karhun jäljelle, kuin hirven. Monesti kesken hirvityöskentelyn, jos koira törmää tuoreisiin karhun jälkiin, niin karhunjälki voittaa ja hirvi unohtuu. Puhutaankin käpälägeeneistä ja sorkkageeneistä. Yleensä itäsiperianlaika, joka on hirvellä joskus liiankin äkäinen eli käy jopa hirveen kiinni on käpälägeeninen. Tiheillä hirvialueilla on karhun pyytäminen vaikeaa, jopa mahdotonta, jos koiralla on aina vain hirvet haukussa. Tässä itäsiperianlaikan tottelevaisuus ja käpälägeenisyys ovat suureksi eduksi.

Hirven ja karhun metsästys aika loppuu aikanaan. Silloin itäsiperianlaikalla siirrytään pienpeto jahtiin. Näätää haukutaan. Kettu, supikoira ym. Joutuvat usein koiran hampaisiin ja turkiseläimen nahkasta on turha hakea reikiä. Nahka ei vahingoitu , vaikka itäsiperianlaika tappaakin ketun. Korkeintaan löytyy mustelmia. Rodun kotimaassa turkikset, kuten soopeli ovat olleet kultaakin arvokkaampia, eikä silloin ole voitu käyttää koiria jotka pureskelevat nahat rikki.

Lumikaan ei haittaa pitkäjalkaista, raamikasta koiraa , kynnösalueista puhumattakaan, joten metsästystä voidaan jatkaa pitkälle talveen.

Itäsiperianlaika ei myöskään pane pahakseen, vaikka se laitetaan valjaissa kärryn taikka pulkan eteen ja perheen pienimmät saavat koira ajelua. Monet harrastavat myöskin valjakkohiihtoa. Kyseessä on siis koko perheen koira ja hyvällä omalla tunnolla voidaan puhua tulevaisuuden metsästyskoirasta pienenevien ja muuttuvien riistakantojen vallitessa. Yhden turkin sisään mahtuu monta koiraa ja ennen kaikkea hyvä eräkaveri, joka toimii metsästystilanteissa isännän kanssa yhteistyössä mikä on nykyajan kiireisessä elämänrytmissä ensi arvoisen tärkeää, kun kello tahtoo sanella ehdot myös metsästysharrastuksessa.