TARINA TYTÖSTÄ JA SUDESTA

Olipa kerran pieni tyttö, joka asui perheineen syrjäisellä seudulla  pohjois-suomessa. Lähimpään naapuriin oli kilometrien matka.

Elettiin 60 -luvun puoliväliä.

Eräänä syksyisenä iltana auringon jo hiipuessa mailleen ja hämärän alkaessa laskeutua istui pieni n. 4-vuotias tyttö vaaleanpunaisessa ulkoiluhaalarissaan kotimökkinsä pihamaalla lähellä metsänreunaa olevalla leikkipaikallaan. Yht’äkkiä tyttö huomasi liikettä metsässä ja esiin tuli kauniin sulavasti liikkuva eläin. Suuri harmaan ruskea koira, joka pysähtyi katselemaan tyttöä. Tyttö ojensi kätensä muutaman kymmenen metrin päässä risuaidan takana olevaa koiraa kohti ja kutsui sitä: ” Tule tänne kiltti koija”.  Eläin ei liikahtanutkaan, katsoi vain.

Ei uhkaillen, vaan kuin se olisi kuunnellut tytön  kutsua.  Samassa mökin ovi  kävi ja tytön äiti ilmestyi portaille jähmettyen paikalleen. Tyttökin huomasi äidin ja lähti juoksemaan tätä kohti huutaen innoissaan: ” Äiti, tuolla on kiltti koija . Haetaan se”. Mutta kun tyttö kääntyi näyttämään koiraa kädellään, niin koira oli kadonnut, eikä tyttö ymmärtänyt miksei sinä iltana saanut mennä enää ulos koiraa katsomaan.

Ikkunasta täytyi vain yrittää kurkkia metsään päin näkyisikö sitä  vielä.

Seuraavina päivinä tyttökin ymmärsi, ettei kyse ollut koirasta, vaan tuo kaunis eläin oli ollut susi. Velipojatkin näkivät suden kolmen kilometrin koulumatkallaan pari kertaa syksyn aikana. Pelkoa peto ei lapsissa herättänyt. Pikemminkin uteliaisuutta. Tyttö odotti näkevänsä suden, mutta koskaan se ei enää tullut tytön leikkipaikalle ja ennen talven tuloa kuuluikin että susi oli ammuttu.

Tyttö muutti perheineen lähemmäs kylää ja koulua. Monesti hän myöhemmin  joutui kulkemaan ohi paikasta mihin puun kylkeen oli laitettu pilkka merkiksi siitä, että susi oli ammuttu tälle paikalle. Joka kerta se tuntui yhtä surulliselta. Vuosien kuluttua tyttö näki suden täytettynä lasikaapissa ja järkytys oli melkoinen.  Vain kylmä lasi painui kämmentä vasten tytön vaistomaisesti ojennettua kätensä silittääkseen eläintä.

Kului vuosia. Tyttö meni naimisiin, muutti ulkomaille. Koirat olivat aina lähellä hänen sydäntään.

Myöhemmin perhe hankki  maatilan ja palasi  takaisin suomeen. Tuosta suden ensi kohtaamisesta oli kulunut parikymmentä vuotta, kun  hän eräänä kauniina syksyisenä päivänä oli poimimassa marjoja metsän reunassa ja näki liikettä metsässä. Esiin tuli jälleen kuin unenomaisena muistona kaunis eläin, joka muistutti erehdyttävästi tuota kauan sitten tyttöön niin suuren vaikutuksen tehnyttä eläintä.

Tyttö jähmettyi paikalleen ja ihasteli eläintä, jonka häntä heilahteli verkkaisesti puolelta toiselle sen katsellessa tyttöä kiinnostuneena. Tyttö kumartui ja sanoi hiljaa: ” Tule tänne kiltti koira”.  Eläin lähestyi varovasti ja nuolaisi tytön ojennettua kättä. Tyttö silitti eläimen jykevää päätä ja kauniin kiiltävää turkkia tajuten samalla kuin taikaiskusta, että tässä olisi se koirarotu jota hän oli tietämättään hakenut kaikki nämä vuodet, mikä se rotu sitten olisikaan. Myöhemmin selvisi että koira oli ollut isäntänsä kanssa metsällä ja kotimatkallaan  poikkesi tutustumaan uusiin naapureihin. Koira oli rodultaan Itäsiperianlaika.

Irma